Quantcast
Channel: Vatsasekaisin Kilinkolin
Viewing all 247 articles
Browse latest View live

LUUKKU 1: PAPERITÄHTI

$
0
0

Joulukuun ja ensimmäisen adventin tunnelmaan voi virittäytyä sorminäppärällä askartelulla. Joulukalenterin ensimmäisen luukun ohjeella syntyy paperitähti, jonka voi kuun edetessä ripustaa vaikka kuusen kaunistukseksi.






Tulemme viettämään viime vuosien malliin joulun pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joten olen varsin maltillinen oman kotimme joulukoristelun suhteen. Kynttilöiden ja joulukukan lisäksi haaveilen maljakollisesta havupuun oksia, joille voisin ripustaa muutaman miniversion askartelemistani paperitähdistä.

Taittelin tähdet sopivasti kellastuneen, kirjaston poistomyynnistä ostamani kirjan sivuista. Tähtien taittelu on varsin helppoa, ainakin kun on ensin onnistunut nappaamaan langanpäästä kiinni. Sen jälkeen taitteluun saattaa jäädä koukkuun! Tähtien lisäksi askartelin pienen videon, jonka avulla tähtien pitäisi syntyä varsin vaivattomasti.




Kaunista joulukuun ensimmäistä adventtia myös ruudun sille puolen!




LUUKKU 2: MUMMIN MANTELIPIPARIT

$
0
0

Lapsuudessani ei ollut joulua ilman mummini mantelipipareita. Ja jos minulta kysytään, ei ole vastakaan.



Mummini leipomat – italialaisia cantuccini-pipareita muistuttavat – manteliset viipalepikkuleivät ovat yksi lapsuuteni joulujen tärkeistä makumuistoista. Aivan mummini pikkuleipien tasolle eivät nämä omat leipomukseni yltäneet, mutta ainakin uunista leijaileva tuoksu oli leipoessani huumaava, ja makukin vei minut aikamatkalle jokusen vuosikymmenen taakse. 

Piparkakkujen tapaan myös näiden pikkuleipien taikina on vastustamatonta myös raakana. Taikinan voi mainiosti myös puolittaa, mikäli jouluksi on aikomuksena leipoa useamman sortin pikkuleipiä. Viipalepikkuleivät sopivat hyvin myös pikkujouluglögiin kastettaviksi.

Kauniisti koristeltu pussillinen pipareita on myös oiva joulunajan tuliainen. Laittakaahan siis leipoen!




MANTELISET VIIPALEPIKKULEIVÄT
  • 425 g sokeria 
  • 215 g voita 
  • 110 g kokonaisia, kuorittuja manteleita 
  • 6 munaa 
  • 1 tl ruokasoodaa 
  • 1 tl kanelia 
  • 1 tl kaardemummaa 
  • 1 tl neilikkaa 
  • 600 g vehnäjauhoja

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, välillä vatkaten.

Sekoita mausteet ja jauhot sekaisin ja lisää ne muutamassa erässä taikinan sekaan.

Nosta taikina jääkaappiin vetäytymään noin tunniksi.

Pyöritä taikina noin kolme senttiä leveiksi tangoiksi. Paista tankoja 220-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.  

Leikkaa tangot vinoittain palasiksi välittömästi otettuasi ne uunista. Pikkuleivät kovettuvat jäähdyttyään.

Säilytä tiiviissä purkissa tai pussissa.




Avainsanat: joulu pikkuleivät, joulu resepti, cantuccini resepti, mantelipikkuleipä ohje, helpot pikkuleivät, manteliset pikkuleivät, piparkakut, raaka piparkakkutaikina

LUUKKU 3: KUUSIKORTTI

$
0
0

Postiluukusta kolahtava joulukortti ilahduttaa varsinkin näin digiaikana. Erityisen ilahduttavaa on saada itse askarreltu kortti.



Yksinkertaisen kaunis joulukortti syntyy korttipohjalle liimatusta prässätystä kuusenmallisesta lehdestä ja valkoisista maalipärskeistä. Keräsin sopivia saniaisia prässättäväksi syksyn viimeisellä mökkireissulla ja jemmasin ne keittokirjojen väliin kuivumaan. Tähän aikaan vuodesta eivät saniaiset enää viherrä, mutta kukkakauppa tulee jouluaskartelijan avuksi. Kukkakauppiaiden sidottuihin kimppuihin käyttämiä, hieman saniaisen lehtiä muistuttavia, vihreitä lehtiä kannattaa siis katsella kukkakaupassa vähän sillä silmällä – ne sopivat mainiosti myös jouluaskarteluun.

Myös kukkakaupan tuoreet lehdet kannattaa laittaa vähintään pariksi päiväksi paksun kirjan väliin tai painon alle kuivumaan liimaamisen helpottamiseksi.



KUUSIKORTTI

  • korttipohja 
  • prässätty saniainen tai muu kuusenmallinen lehti 
  • paperiliimaa (tai sprayliimaa) 
  • valkoista vesiliukoista askartelumaalia 
  • vanha hammasharja 
  • (sanomalehteä tai vastaavaa suojapaperiksi)

Levitä varovasti liimaa lehden ”nurjalle” puolelle. Kiinnitä lehti korttipohjaan ja laita kortti painon (esim. kirjapinon) alle kuivumaan.

Levitä liiman kuivuttua sanomalehti askartelupöydän tai lattian suojaksi. Kasta hammasharjan harjaspää maaliin ja roiski peukalon avulla maalipärskeitä korttiin.

Anna kortin kuivua hyvin.

Kirjoita korttiin joulutervehdys, laita kortti kuoreen ja lähetä se jollekulle tärkeälle. Posti kehottaa lähettämään kotimaan joulutervehdykset viimeistään 13.12. 

Avainsanat: joulukortti ohje, itse tehty joulukortti, kaunis joulukortti

LUUKKU 4: TUMMA TAATELIKAKKU

$
0
0

Tumma ja tahmea taatelikakku on yksi joulun rakastetuimmista leivonnaisista. Taatelikakun voi leipoa hyvissä ajoin ennen pyhiä, sillä kakku vain paranee vanhetessaan.



Erilaiset kuivakakut ovat nyt muotia, ja niitä leipovat muutkin kuin mummot. Monelle perinteinen taatelikakku on yksi joulunajan ehdottomista suosikeista. Taatelikakku kannattaa leipoa reilusti ennen joulupyhiä, sillä kakun suklaamainen maku vain paranee ajan myötä.

Tämän taatelikakun juju piilee espresso-kahvissa. Aivan yhtä hyvin voit keittää taatelit myös tavallisessa suodatinkahvissa, korvaa silloin myös osa vedestä kahvilla. Voit lorauttaa nesteen sekaan myös hulauksen viskiä tai konjakkia syventämään kakun makua entisestään.


TUMMA TAATELIKAKKU (1,8 litran vuokaan)


  • 1 pkt (250 g) kuivattuja, kivettömiä taateleita 
  • 1 dl vahvaa kahvia (esim. espressoshotti) 
  • 1 ½ dl vettä (TAI  2 dl suodatinkahvia + ½ dl vettä) 
  • 200 g voita 
  • 2 kananmunaa 
  • 1 ½ dl fariinisokeria 
  • 2 tl vaniljasokeria 
  • 1 dl piimää tai kermaviiliä 
  • 2 tl ruokasoodaa 
  • 3 ½ dl vehnäjauhoja 
  • voita ja korppujauhoja vuokaan

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

Mittaa kahvi ja vesi kattilaan. Kiehauta ja lisää taatelilevy. Keitä hiljalleen vartin verran kunnes taatelit ovat pehmenneet täysin.

Ota kattila pois liedeltä ja lisää sekaan kuutioitu voi. Anna voin sulaa ja sekoita seos tasaiseksi.

Sekoita ruokasooda vehnäjauhoihin.

Vatkaa munat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri sekä piimä tai kermaviili taikinan sekaan sekä vehnäjauho–soodaseos varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi myös hieman jäähtynyt taateli–voiseos. Sekoita taikina mahdollisimman varovasti tasaiseksi. 

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa alatasolla 60 minuuttia tai kun tikulla kokeiltaessa taikinaa ei jää tikkuun ja kakku on kypsä.

Säilytä kakku jääkaapissa folioon käärittynä. Kakun voi myös pakastaa. 

Avainsanat: helppo taatelikakku, taatelikakku resepti, kakku kuivatuista taateleista, helppo kuivakakku, joulukakku, mitä leipoa joulumyyjäisiin

LUUKKU 5: HELPPO JOULUKORTTI

$
0
0

Askarrella voi, vaikka peukalo olisikin keskellä kämmentä. Joulukortin askartelu sujuu mainiosti myös tietokoneella leikkien.


Joulukalenterin kolmannesta luukusta ilmestyi prässätystä lehdestä askarreltu kuusikortti. Simppelimpi joulukortti syntyy kuvankäsittelyohjelmalla leikkien.  Kirjoita erikielisiä joulutervehdyksiä fontteja vaihdellen. Sama kortti sopii hyvin myös ulkomaisille ystäville, ja kortteja voi tulostella myös pienemmässä koossa, jolloin ne sopivat hyvin myös pakettikorteiksi. Kaikista helpoimmalla pääsee, kun kuvan tulostaa valmiiksi sopivan kokoiselle tarratulosteelle. Tarroja on helppo kiinnitellä korttipohjien lisäksi myös esimerkiksi paperipusseihin tai lahjapakettien kylkeen. Hieman fiinimmän version kuitenkin saa tulostamalla kuvan kaunispintaiselle, tavallista tulostuspaperia paksummalle paperille. Silloin tosin tarvitaan lisäksi saksia sekä liimaa.


Jos oman kuvankäsittelyohjelman fontit tuntuvat tylsiltä, voi internetin syövereistä ladata sekä ilmaisia että maksullisia fontteja. Esimerkiksi kortin jouluiset kuviot ovat peräisin veer.com-sivustolta ostetusta joulufontista.

JOULUKORTTI

  • kuvankäsittelyohjelma (esim. ilmainen Picasa käy hyvin) 
  • tulostustarroja tai tulostukseen sopivaa askartelupaperia (tavallinenkin tulostuspaperi käy) 
  • korttipohjia 
  • (sakset tai paperileikkuri, liimaa)

Sommittele kuvankäsittelyohjelmalla erilaisia fontteja haluamaasi muotoon. Tallenna kuvana ja avaa kuvatiedostot esimerkiksi word-dokumentissa. Voit sommitella samalle sivulle useamman kuvan. (Jos tulostat tulostustarroille, käytä tarrojen mukana mahdollisesti tullutta tulostusohjelmaa.) 

Tulosta tulostustarralle tai paperille.

Leikkaa, liimaa, kirjoita joulutervehdys ja lähetä kortti jollekulle tärkeälle.

Avainsanat: helppo joulukortti, joulukortti idea, itse tehty joulukortti, joulukortti askartelu

LUUKKU 6: KIPPIS SUOMELLE!

$
0
0

Joulukuun kuudes nostetaan malja itsenäiselle Suomelle ja herkutellaan kotimaisilla mauilla.



Itsenäisyyspäivän maljaksi sopii mustaherukkamehulla ryyditetty kuohuviini. Maljan esikuvana on tietysti klassinen kir royal, mutta vaihdoin cassis-liköörin mehuun ja nimesin maljan kir tasavallaksi. Vaikka kaikki tytöt, allekirjoittanutta myöten, taitavatkin puolitosissaan haaveilla prinsessoista ja prinsseistä, täytyy näin itsenäisyyspäivänä olla kuitenkin ylpeä Suomen tasavaltalaisuudesta. 

Nimestään huolimatta maljaa ei siis sekoiteta Tasavalta-viinasta, vaikka tietysti sekin sopisi itsenäisyyspäivän teemaan.

Maljan kanssa on hyvä nauttia pientä apetta. Kylmäsavustetusta silakasta tehty, ruisnapille sipaistu tahna sopii myös muihin joulunajan cocktailpöytiin tai muuten vain glögin kanssa nautittavaksi. Ainakin Stockmannin Herkku-mymälät myyvät sauvolaista kylmäsavusilakkaa, ja vieläpä erittäin kohtuulliseen hintaan.

Rauhallista itsenäisyyspäivää! 
Muistakaahan sytyttää kynttilät iltakuudelta.


KIR TASAVALTA (lasillinen)

  • 1 rkl laimentamatonta mustaherukkamehua 
  • noin 1 dl kuivaa kuohuviiniä

Mittaa mustaherukkamehu kuohuviinilasin pohjalle. Kaada päälle hyvin jäähdytettyä kuohuviiniä. Tarjoa heti. 

KYLMÄSAVUSILAKKATAHNA 

(noin 20 valmista nappia)
  • 200 g kylmäsavusilakkaa
  • 1 rasia (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 prk (120 g) smetanaa
  • puolikas punasipuli
  • puolikkaan limetin mehu
  • 1 tl dijon-sinappia
  • puolikas puntti tuoretta tilliä
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa
  • ruisnappeja (esim. Väinämöisen Palttoonappeja)
  • (koristeeksi limetin palasia tai tilliä)

Poista silakkafileistä nahka. (Nahan poistaminen onnistuu helposti sormin.) Silppua kala pieneksi.

Silppua sipuli sekä tilli. Yhdistä kaikki tahnan ainekset ja sekoita tasaiseksi. 

Pursota tai lusikoi tahnaa ruisnapeille. Koristele halutessasi limetillä tai tillillä. 

Avainsanat: kylmäsavusilakka, savukala, mitä tehdä savukalasta, savusilakka, pientä suolaista

LUUKKU 7: LUUMUHILLO JOULUTORTTUIHIN

$
0
0

Itse tehty luumuhillo nostaa joulutortut uudelle tasolle. Mausta hillo vaniljalla, kanelilla sekä tujauksella konjakkia ja leivo viikonlopun iloksi pellillinen tähtitorttuja.




Kaupan valmishillon voi helposti korvata itse tehdyllä. Omatekoisessa hillossa ei ole turhia lisä- tai säilöntäaineita, ja sokeriakin voi lisätä oman maun mukaan. Konjakkitujaus viimeistelee hillon ja antaa sille kivan säväyksen.

Luumujen ja konjakin ystävien kannattaa tehdä jouluksi myös herkullisia konjakkiluumuja. Konjakkiluumut sopivat yhtä hyvin niin joulukinkun kuin -jälkkärinkin kylkeen. Tai sellaisinaan nautittaviksi.


LUUMUHILLO (Soppakellari-bloginohjetta mukaillen)

  • 500 g kuivattuja luumuja 
  • 1 dl sokeria 
  • 2 ½ dl vettä 
  • 1 kanelitanko 
  • ripaus vaniljajauhetta (TAI vastaava määrä vaniljauutetta TAI 1 tl vaniljasokeria) 
  • 3 rkl konjakkia

Mittaa luumut, vesi, sokeri, kanelitanko sekä vanilja kattilaan. Kiehauta seos ja anna luumujen muhia miedolla lämmöllä kannen alla parikymmentä minuuttia tai kunnes luumut ovat pehmenneet ja hieman hajonneet.

Nouki kanelitanko pois ja halutessasi soseuta luumut sauvasekoittimella. Lisää lopuksi konjakki.

Anna seoksen jäähtyä ja käytä joulutorttujen täytteenä.

Hillo säilyy useamman viikon tiiviissä purkissa jääkaapissa säilytettynä. 

Luumuhillo joulutorttuihin, joulutortut ohje, luumuhillo, tähtitorttuhillo

LUUKKU 8: LAHJAPUSSI

$
0
0

Kaunis pussillinen pipareita tai muita syötäviä on oiva joulunajan tuliainen tai lahja niin mummille, kummille kuin kerhotädillekin.


Kaunis kääre on usein puoli lahjaa. Lahjapussin taittelu on helppoa ja lahjapussukkaan on helppo sujauttaa ne vähän hankalammankin muotoiset lahjat. A4-kokoisesta paperista saa taiteltua näppärän lahjapussukan, johon voi sujauttaa niin viipalepikkuleivät kuin villasukatkin. Toki isommankin pussin taittelu sujuu yhtä helposti. Taiteltavalle paperille voi myös tulostaa haluamansa tekstin, kuvan tai vaikkapa piparkakkureseptin. Itse leikkasin pakkauspaperirullasta A4-kokoisen palan, jonka silitin suoraksi ennen tulostimeen syöttämistä. Helpointa on kuitenkin käyttää valmista tulostuspaperia, sillä tulostin menee helposti tukkoon, mikäli paperi on vähääkään vänkyrä. 





LUUKKU 9: SAARISTOLAISLEIPÄ

$
0
0

Saaristolaisleipä on yksi joulupöydän suosikeistani. Smetanalla, joulukaloilla ja mädillä höystetty leipäsiivu kruunaa jouluherkuttelun.

Minulle perinteinen kinkku ei ole joulupöydän kunkku. Kinkun sijaan olen heikkona joulupöydän kylmiin kaloihin. Erityisen hyvältä kalat maistuvat maltaisen ja sopivasti makean saaristolaisleivän päällä.

Joulukalenterin yhdeksännen luukun resepti on itse asiassa toisinto vuoden takaa. Kaikessa herkullisuudessaan saaristolaisleipä kuitenkin ansaitsee oman joulukalenteriluukkunsa.

Saaristolaisleivän valmistaminen on helppoa. Taikinaa ei tarvitse vaivata, riittää että ainekset pyöräyttää sekaisin ja kaataa leipävuokiin. Vaivan sijaan leivonta vaatii kuitenkin hieman aikaa, sillä kohottamisineen ja paistamisineen aikaa kuluu yhteensä nelisen tuntia. Samalla vaivalla leipoo toki vaikkapa tuplasatsin leipiä. Valmis leipä säilyy hyvin viikonkin verran ja oikeastaan leipä vain paranee vanhetessaan.

SAARISTOLAISLEIPÄ (2 vuokaleipää)

  • 1 litra piimää 
  • 75 g (1 ½ pakettia) tuorehiivaa 
  • 2 dl siirappia 
  • 2 tl suolaa 
  • 3 dl kaljamaltaita 
  • (1 dl auringonkukansiemeniä) 
  • 2 dl ruisrouhetta 
  • 1 dl ruisleseitä 
  • 3 dl ruisjauhoja (joista osa riihiruisjauhoja) 
  • 10 dl vehnäjauhoja


  • lisäksi leivinpaperisuikaleita vuokien vuoraamiseen

Anna piimän lämmetä huoneenlämpöiseksi. Murenna hiiva piimän joukkoon ja sekoita. Lisää muut aineet sekoittaen siinä järjestyksessä, kuin ne ovat ainesosalistassa lueteltu. Sekoita taikina tasaiseksi.
Vuoraa kaksi, vähintään puolentoista litran vetoista, leipävuokaa leivinpaperisuikaleilla. Näin valmiit leivät on helpompi irrottaa vuoista.

Jaa taikina leipävuokiin. Peitä vuoat kelmulla tai leivinliinalla ja kohota leipiä huoneenlämmössä puolisentoista tuntia.

Paista kohonneita leipiä 170-asteisessa uunissa keskitasolla kaksi tuntia.

Kumoa leivät vuoista hieman jäähtyneinä.  

mitä tehdä joulumyyjäisiin, saaristolaisleipä resepti, joululeipä resepti, leipä ohje

LUUKKU 10: GRAAVISIIKA

$
0
0

Eilisen luukun saaristolaisleipä suorastaan vaatii päälleen tuoresuolattua kalaa. Siian graavaaminen on helppoa ja nopeaa.


Suuri osa joulun perinneherkuistamme on kohtuullisen nuoria. Monia jouluruokiamme on alettu kokkailla kotikeittiöissä vasta 1900-luvulla. Jouluruoista monet, kuten lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot,  ovat kuitenkin perinteisiä pitoruokia, joilla on ruokittu niin hää- kuin kekrivieraatkin jo 1800-luvun Suomessa.

Hieman yllättäen vanhimpia joulunajan ruokia ovat erilaiset kalat. Suolaamisen lisäksi kalaa on perinteisesti säilötty myös hapattamalla. Myös graavikalan (gravad fisk) nimitys juontaa juurensa haudattuun hapankalaan.

Graavaaminen eli tuoresuolaaminen onnistuu hyvin myös ilman hautaamisia ja hapatuksia. Omasta mielestäni graavattu siika on erityisen hyvää, kenties jopa parempaa kuin lohi. Siian graavaaminen on helppoa, sillä ohut kalafilee suolautuu nopeasti ja vaivatta. Samaa ohjetta voi toki hyödyntää myös lohen tuoresuolaamiseen. Paksun lohifileen suolaantumiseen kannattaa kuitenkin varata siikaa enemmän sekä aikaa että suolaa.






GRAAVISIIKA (kuudelle–kahdeksalle osana joulun alkupaloja)

  • kaksi siikafileetä (yht. noin 500 g)
  • 1 rkl karkeaa merisuolaa 
  • 1 tl sokeria 
  • 1 tl kokonaisia valkopippureita kevyesti murskattuna 
  • 1 tl roseepippuria 
  • tuoretta tilliä

Nypi fileistä tarvittaessa ruodot.

Kuivaa kalan pinta. Hiero suola molempien fileiden pintaan. Murskaa valkopippurit kevyesti, mutta älä jauha. Lisää  mausteet fileiden päälle ja aseta fileet vastakkain.

Kääri kala napakasti leivinpaperiin ja sujauta käärö muovipussiin.

Anna kalan graavautua jääkaapissa yön yli tai noin 12 tuntia.

Poista graavautuneen kalan pinnalta mausteet pois. Leikkaa kala ohuiksi siivuiksi. Ripottele halutessasi kalan päälle koristeeksi tilliä tai roseepippuria. 

graavikala ohje, graavattu lohi resepti, miten graavataan, graavisiika, tuoresuolaus, graavi resepti, graavaus resepti

LUUKKU 11: LAHJAPAPERIN TUUNAUSTA

$
0
0

Viime vuoden tavoin leikitään meillä tänäkin vuonna ruoalla. Yksivärinen pakkauspaperi sai graafisen ilmeen perunaleimasimella painellen.



Viime vuonna koristelin lahjapaperin kuusin ja sydämin. Tänä vuonna pakkauspaperi sai pintaansa graafisempia – ja tällä hetkellä kovin trendikkäitä – salmiakki- ja viirikuvioita.

Yksivärisestä pakkauspaperista saa kauniita paketteja. Verrattuna moniin lahjapapereihin, on pakkauspaperi myös verraten edullista, ainakin postista ostettuna. Myös paperin koristelu on helppoa. Tarvitset paperin lisäksi vain perunoita, juuresveitsen, askartelumaalia, siveltimen sekä sanomalehtiä suojapaperiksi. Ja mikä parasta, koristelussa vain mielikuvitus on rajana. Harmillisesti mielikuvitukseni takkuaa yrittäessäni keksiä täytettä kääreiden sisälle. Aivan liian monen paketin sisältö onkin vielä täysin hankkimatta. 




LAHJAPAPERIN KORISTELU

  • yksiväristä pakkaus- tai lahjapaperia 
  • isohkoja perunoita 
  • juuresveitsi 
  • vesiliukoista askartelumaalia 
  • sivellin 
  • sanomalehteä suojaksi

Suojaa lattia- tai pöytäpinta sanomalehdellä.

Leikkaa perunoista ensin ohuehko siivu pois. Leikkaa perunan pintaan haluamasi kuvio ja kuivaa perunan pinta.

Sivele askartelumaalia perunakuvion pintaan ja paina kuvioita paperille. Anna maalin kuivua hyvin ennen paketointia. 

lahjapaketti, paketointi ohje, nätti lahjapaketti



LUUKKU 12: PIPARKAKKUTAIKINA

$
0
0

Piparkakuissa maistuu ja tuoksuu joulu. Piparkakkutaikina on herkullista myös raakana.



Piparkakuilla on pitkät perinteet. Pohjolaan piparkakut kulkeutuivat jo keskiajalla, joskin silloin piparkakkuihin käytettävät mausteet olivat harvinaisia ja kalliita. Nimensä piparkakut ovat saanet maustepippurista, jota on käytetty pipareiden maustamiseen.

Pippurin sijaan maustoin piparkakkutaikinani inkiväärillä, neilikalla ja kanelilla. Piparkakkuja leipomalla saakin kodin täyteen joulun tuoksuja. Lisäsin taikinaan myös hieman vaniljaa, muuten leivon piparit perinteisellä ohjeella, jolla syntyy varsin mausteisia pipareita. Vähennä hieman mausteiden määrää, mikäli mielit miedompia pipareita. Ohjeen määrällä leivot – pipareiden koosta ja taikinanmaistelumääräästä riippuen – nelisen pellillistä valmiita pipareita. 

Laaduntarkkailulla on erityisen keskeinen rooli piparitaikinan valmistuksessa. Taikinaa kannattakin maistella useaan otteeseen valmistuksen ohessa. Itse pidän taikinasta erityisesti jääkaappikylmänä. 



PIPARKAKUT (noin neljä pellillistä valmiita pipareita)

  • ¾ dl tummaa siirappia 
  • 1 dl sokeria 
  • 125 g voita 
  • 1 tl inkivääriä 
  • 1 tl neilikkaa 
  • 1 tl kanelia 
  • (¼ tl vaniljajauhetta) 
  • 1 muna
  • 4 ½ dl vehnäjauhoja (+ noin ½ dl kaulimiseen) 
  • 1 tl ruokasoodaa

Mittaa sokeri, siirappi, mausteet sekä voi kattilaan. Kiehauta ja anna seoksen olla levyllä kunnes sokeri on sulanut. Ota kattila levyltä ja anna seoksen jäähtyä.

Kaada jäähtynyt seos taikinakulhoon ja vatkaa muna seoksen joukkoon.

Sekoita sooda vehnäjauhoihin.

Sihtaa jauhot taikinan sekaan ja sekoita tasaiseksi.

Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan seistä jääkaapissa yön yli.

Kauli taikina levyksi jauhoja apuna käyttäen. Ota taikinasta muotilla pipareita. Jääkaappikylmä taikina on kovaa, mutta pehmenee nopeasti sitä käsitellessä. 

Paista pipareita 180-asteisessa uunissa noin 6–8 minuuttia. 

Aihesanat: pipari ohje, piparkakut ohje, piparkakkuresepti, joulupiparit, helpot piparkakut ohje

LUUKKU 13: LUCIAN PÄIVÄN SAHRAMIPULLAT

$
0
0

Katolisen pyhimyskalenterin mukaan joulukuun 13. vietetään pyhän Lucian muistopäivää. Vuoden pimeimpään aikaan sijoittuvaa juhlaa kutsutaan myös valon päiväksi.

Lucian päivän vietolla on pitkät perinteet. Sisiliassa Luciaa palvottiin pyhimyksenä jo 400-luvulla. Pohjoismaihin Lucia-perinne levisi keskiajalla. Suomeen juhlapäivä levisi Ruotsista, ja päivää vietetäänkin meillä lähinnä ruotsinkielisten keskuudessa. Keskiajalla käytetyn juliaanisen kalenterin mukaan vuoden lyhyin päivä sijoittui juurikin Lucian päivän kohdalle.  

Perimätieto tuntee Lucian tarinasta useamman version. Erään tarinan mukaan Lucia oli kristitty neito, joka joutui sulhasensa kavaltamaksi. Kristittyjä vainonneet roomalaiset yrittivät surmata Lucia-neidon, siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta pyöveli surmasi hänet miekalla. Toinen tarina on vähintäänkin yhtä raju. Sen mukaan ei-kristitty mies rakastui Lucian kauniisiin silmiin. Annettuaan miehelle pakit toisensa perään, Lucia repi silmänsä päästään ja lähetti ne kosijalleen. Mies järkyttyi saamastaan lahjasta niin paljon, että kääntyi lopulta itsekin kristityksi. Lieneekö tästä tarusta peräisin se, että Luciaa pidetään myös sokeiden ja näkövammaisten pyhimyksenä.

Tarkemmin ajateltuna Lucian päivän S-kirjaimen muotoon pyöriteltävät Lucia-pullat (ruotsiksi lussekatter)rusinoineen muistuttavat hieman silmämunia. Ilmeisesti Lucian päivän sahramilla keltaiseksi värjätyt pullat kuitenkin symboloivat valoa. Tosin Lussekatt-pullien syntyhistoriaan on sekoittunut myös taru kissan valepukuun pukeutuneesta paholaisesta, Luciferista, ja auringonkeltaisten leivonnaisten tehtävänä olikin pelottaa valonarka Lucifer-kissa pois ja kutsua aurinko tilalle.

Kiva olisi tietää totuus näiden tarujen taustalla, sen kun väitetään olevan vielä taruakin ihmeellisempää. Lucian (sekä Seijan!) päivä on kuitenkin mainio syy pyöräyttää pellillinen auringonkeltaisia vehnäsiä piristämään vuoden pimeintä aikaa.

Lähteet: 

LUCIAN PÄIVÄN SAHRAMIPULLAT (LUSSEKATT-pullat) (noin 14 pullaa)

  • 100 g voita 
  • pari hyppysellistä sahramia 
  • 1 ½ dl maitoa 
  • 25 g tuorehiivaa 
  • 1 kananmuna 
  • 1 dl sokeria 
  • hyppysellinen suolaa 
  • 2 tl kardemummaa 
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • kananmuna voiteluun 
  • rusinoita koristeluun (tilkka konjakkia tai vettä rusinoiden liotukseen)

Sulata voi kattilassa. Lisää sahrami voisulan sekaan. Lisää maito ja lämmitä seos tarvittaessa kädenlämpöiseksi.

Kaada voi–maitoseos taikinavuokaan. Murenna hiiva seoksen joukkoon ja sekoita.

Lisää seokseen kananmuna, sokeri, suola ja kardemumma.

Alusta joukkoon vehnäjauhot samalla hyvin vaivaten. Vaivaa taikinaa yleiskoneella viitisen minuuttia.
Kohota taikina kaksinkertaiseksi leivinliinan alla vedottomassa paikassa.

Jaa taikina 14:ään osaan ja pyörittele taikinasta sormenpaksuisia tankoja. Muotoile tangon S-kirjaimen muotoon ja anna niiden kohota leivinpaperin päällä pellillä.

Laita rusinat hetkeksi likoamaan konjakki- tai vesitilkkaan.

Voitele pullat ja koristele ne rusinoilla. Paista 220-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. 

Avainsanat: lussekatt lussekatter, lucian päivän pulla luciapulla, lucian pullat, ässäpullat, joulupullat, sahramipullat, mihin käyttää sahramia

LUUKKU 14: PIENET PUNAJUURI–VUOHENJUUSTOPIIRAAT

$
0
0

Voitaikinapohjaiset piiraat sopivat niin pikkujouluiltamiin, joulunajan kahvipöytään kuin pyhien huikopalaksikin. Suolainen juusto on täydellinen makupari punajuurelle sekä karamellisoidulle punasipulille.



Punajuuri, vuohenjuusto sekä makeaksi haudutettu sipuli ovat kuin luodut toisilleen. Pienet piiraat syntyvät helposti valmiista voi- tai torttutaikinalevyistä. Sipulin hauduttelu ja punajuuren kypsennys vievät hetken aikaa, mutta muuten piiraiden valmistus on helppoa. Täytteet voi valmistaa myös hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin odottelemaan piiraan kokoista pikkunälkää. Tarvittaessa voit käyttää myös kaupan valmiita esikeitettyjä ja kuorittuja punajuuria, mutta pysythän kaukana etikkasäilykepurkeista!

PUNAJUURI–VUOHENJUUSTOPIIRAAT(10 kpl)
  • 5 voi- tai torttutaikinalevyä 
  • 3 punajuurta 
  • 3 punasipulia 
  • nokare voita
  • 1 rkl hunajaa 
  • 3 rkl punaviinietikkaa 
  • 1 pötkö vuohenjuustoa 
  • 1 muna voiteluun 
  • (tuoreita yrttejä tai rucolaa koristeluun)

Keitä tai höyrytä punajuuret kypsiksi. (Voit kuoria punajuuret ennen höyrytystä, mutta keitettäessä punajuuret kannattaa kuoria vasta kypsinä.)

Silppua sipuli puolikuun muotoisiksi siivuiksi. Sulata voi pannulla ja lisää sipulit, punaviinietikka sekä hunaja. Hauduta sipulia pannulla noin 40 minuuttia. Lisää tarvittaessa etikkaa, mikäli sipuliseos uhkaa kuivua liikaa.

Sulata taikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan.

Kauli taikinalevyjä tarvittaessa vähän ohuemmiksi ja ota niistä pyöreällä muotilla paloja. (Halutessasi voit vain leikata levyn kahtia.) Paina pyörylöiden sisään pienempi pyörylä esimerkiksi juomalasilla.
Voitele taikinan reunat.

Leikkaa kypsät punajuuret sekä vuohenjuusto siivuiksi.

Nosta taikinapyörylöiden keskelle sipuliseosta sekä punajuuri- ja vuohenjuustosiivu.

Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 


LUUKKU 15: JUURIKIN (ON) SOPIVA JOULULAHJA

$
0
0

Ruishapanjuuri käy joululahjaksi leivonnasta pitävälle. Kiinnitä purkin kylkeen  juuren hoito- ja leivontaohjeet. 

Ruisjuuren valmistukseen kuluu viisi päivää, joten jos mielit tehdä juuren joululahjaksi, kannattaa se laittaa alulle lähipäivinä. Juuren toimivuus on hyvä myös testata ennen purkin käärimistä pakettiin. Oma juuri sopii lahjaksi varsinkin jauhopeukalolle tai ruoanlaitosta kiinnostuneelle. Purkin kylkiäiseksi sopii kaunis leivinliina tai pussillinen ruisjauhoja. 

RUISHAPANJUURI (Jauhot suussa -blogin ohjetta mukaillen)

1. päivä / illalla
  • 1 rkl ruisjauhoa 
  • 2 rkl haaleaa vettä

Mittaa ainekset lasipurkkiin ja sekoita hyvin. Peitä purkki kevyesti kannella ja anna seistä huoneenlämmössä kaksi vuorokautta (48 tuntia).

2. päivä / illalla

Tarkkaile tilannetta ja heiluttele purkkia hieman. Juurenalun pitäisi tuoksua hieman makealta. Jätä juuri vielä toiseksi vuorokaudeksi (24 tunniksi) huoneenlämpöön.

3. päivä / illalla
  • 1 rkl ruisjauhoa

Lisää ruisjauho juuren sekaan ja sekoita hyvin. Anna juuren seistä 12 tuntia (yön yli) huoneenlämmössä.

4. päivä / aamulla
  • 2 rkl ruisjauhoa 
  • 2 rkl haaleaa vettä

Lisää jauho ja vesi juuren sekaan ja sekoita. Anna seoksen seistä iltaan asti.

4. päivä / illalla
  • 2 rkl ruisjauhoa 
  • 2 rkl vettä

Juuren pinnalla tulisi olla paljon pikkukuplia. Heitä kolmannes juuresta pois ja lisää jauhot ja vesi.

5. päivä

Juuri on käyttökelpoista. Laita leipoen tai siirrä juuri jääkaappiin odottelemaan leivontahetkeä.

Juuren hoito-ohje:

Säilytä juurta jääkaapissa Leivo juuresta noin kerran viikossa. Jos leivontaväli on harvempi, ruoki juurta viikoittain sekoittamalla juuren sekaan teelusikallinen ruisjauhoja ja vettä.

Käytä leivottaessa vain osa juuresta tai ota leipätaikinasta aina talteen pari desiä taikinaa. Hyväksi havaitsemani ruisvuokaleivän ohje löytyy >täältä<. Asiaa juuresta juurta jaksain löytyy esimerkiksi Jauhot Suussa -blogista. 



LUUKKU 16: SITRUUNAINEN LOHIPASTRAMI & WASABISMETANA

$
0
0

Lohipastrami tuo modernin tuulahduksen joulun alkupalapöytään. Tarjoa lohipastrami rucola- tai salaattipediltä ja viimeistele annos wasabismetanalla.

Itse pidän perinteisistä jouluruoista, mutta mikään ei estä tuomasta joulupöytään myös uusia raikkaita tuulahduksia. Perinteiset joulupöydän raaka-aineet voi laittaa tarjolle myös uudella tavalla. Mitä jos joulupöydästä löytyisikin tänä vuonna graavilohen sijaan lohipastramia?

Tällä viikolla vietetään Blogiringin blogeissa luomuviikkoa. Jouluostoksia tehdessä kannattaakin kiinnittää huomiota myös ostosten laatuun, eettisyyteen sekä ekologisuuteen. Blogiringin luomuviikolla keskiössä on chileläinen Emiliana-luomuviinitila, jonka elämäntapa ja arvot perustuvat luonnonmukaiselle tuotannolle ja ekologisille valinnoille.

Hanaviinien torjunta-ainejäämistä nousi pienoinen kohu pari viikkoa sitten ruotsalaisen Kalla Fakta -ohjelman tutkivien journalistien löydettyä suosituista hanaviineistä merkittäviä määriä myrkyllisiä torjunta-ainejäämiä. Uutisenvalossa on entistä perustellumpaa valita joulupöytään luomuviiniä, sillä luomuviinien tuotannossa ei käytetä keinolannoitteita, synteettisiä kemikaaleja tai myrkyllisiä torjunta-aineita.



Myös kalatiskillä kannattaa kiinnittää huomiota ekologisuuteen. WWF:n kalaoppaan mukaan luomu-merkitty lohi on kasvatetusta lohesta paras vaihtoehto. Luomulohi syö ekologisesti tuotettua rehua, kuten kalateollisuudelta ylijäänyttä kalaa. Luomulohella on myös enemmän tilaa uiskennella kasvatusaltaissa, eikä liha sisällä lisäaineita tai keinotekoisia väriaineita. Kalaopas näyttää sekä kotimaiselle kirjolohelle että kasvatetulle norjalaiselle lohelle keltaista, ja itämeren villille lohelle punaista, väriä.

Sitruunainen, luomulohesta valmistettu pastrami on parasta, mitä keittiössäni on pitkään aikaan syntynyt. Makupariksi sopi hyvin Emiliana Naturan hedelmäinen Chardonnay. Myös muut blogirinkiläiset ovat loihtineet näyttäviä herkkuja Emilianan luomuviinin kanssa nautittavaksi. Käy äänestämässä Emiliana Naturan sivuilla suosikkiasi bloggaajien luomuannoksista. Äänestäjien kesken arvotaan Emilianan inspiroima luomutuotekori ja myös voittajablogi palkitaan.




SITRUUNAINEN LOHIPASTRAMI 
(alkuruoaksi neljälle, useammalle osana laajempaa alkupalapöytää)
  • 600 g luomulohta fileenä 
  • 2 luomusitruunan kuori raastettuna 
  • 2 rkl karkeaa merisuolaa 
  • 1 tl sokeria
  •  rucolaa, salaatinlehtiä 
  • (persimoni)

Nypi lohesta ruodot ja poista nahka. Leikkaa lohi noin 15 senttiä pitkiksi, 3–4 senttiä paksuiksi pötköiksi.

Raasta sitruunoista kuori ja sekoita kuoriraaste, suola ja sokeri sekaisin.

Pyörittele lohipötköt mausteseoksessa ja kääri ne kelmuun tai sujauta muovipussiin.

Anna kalojen maustua jääkaapissa yön yli.

Pyyhi ylimääräinen suola ja mausteet pois kalojen pinnalta. Kuumenna paistinpannu (esim. teflon- tai hiiliteräspannu) kuumaksi. Paista kalapötköjä jokaiselta sivulta kymmenisen sekuntia kuumalla pannulla. Kääri jokainen pötkö tiukasti kelmuun ja laita pötköt pakastimeen tunniksi.

Poista kelmu ja leikkaa pötköt noin sentin paksuisiksi paloiksi. Tarjoa alkuruokana rucola- tai salaattipediltä. Voit koristella annoksen persimon-hedelmillä.

WASABISMETANA
  • puolikas purkki (60 g) smetanaa 
  • ½ tl dijon-sinappia 
  • 1 tl wasabitahnaa
  • ripaus sokeria

Sekoita kaikki ainekset sekaisin. Laita seos pakastuspussiin, leikkaa pussin kulmaan reikä ja pursota wasabismetanaa lohipastramin päälle. 


Yhteistyössä Emiliana Natura

LUUKKU 17: PAKETTIKORTIT

$
0
0

Nätit joulupaketit ovat yksi monista heikkouksistani. Lahjoja on kiva kääriä pakettiin sitä mukaan kuin niitä tulee hankittua. Parin paketin käärettä on tosin pakko vielä hieman raottaa, sillä olen autuaasti unohtanut, kenelle mikäkin paketti on tarkoitettu.


Askartelin kasan pakettikortteja helpottamaan joululahjojen merkkaamista. Pakettikortit on helppo tulostaa, leikata ja liimata kartongille tai pakshuhkolle paperille. Alla olevaa kuvaa klikkaamalla voit ladata pakettikortit koneellesi ja tulostaa ne omaan käyttöösi. Reiänvahvistustarrat olen tilannut netistä, mutta niitä pitäisi olla saatavilla myös askarteluliikkeissä.

Blogista löytyy myös pari vinkkiä lahjapaperin tuunaukseen. Perunaleimasimella leikkien voit taiteilla pakkauspaperiin esimerkiksi graafisia salmiakkikuvioita tai koristella paketit kuusin ja sydämin

Jos pakettikorttien lataaminen ei onnistu kuvaa klikkaamalla, lataa linkki >tästä<.




LUUKKU 18: OMENA–SELLERISALAATTI

$
0
0

Omena–sellerisalaatti raikastaa joulun alkupalapöydän. Erityisen hyvin salaatti sopii nautittavaksi joulukalojen kera.

Klassisesta waldorfinsalaatista inspiraationsa saanut omena–sellerisalaatti on yksi isoisäni bravuureista. Raikas salaatti sopii niin joulun kuin juhannuksenkin alkupalapöytään. Esikuvastaan poiketen tähän salaattiin ei tule pähkinää, joten salaatti sopii myös pähkinäallergikoille. Salaattia kannattaa kokeilla, vaikkei olisikaan mukulasellerin ylin ystävä. Omena raikastaa salaatin, eikä selleri pääse näyttelemään salaatissa pääosaa. Samalle lautaselle omena–sellerisalaatin kanssa sopivat hyvin myös graavisiika sekä saaristolaisleipä




OMENA–SELLERISALAATTI (kuudelle osana alkupalapöytää)
  • 2 hapanta omenaa (Granny Smith) 
  • 200 g mukulaselleriä 
  • 1 prk (200 g)kermaviiliä 
  • 1 tl dijon-sinappia 
  • ripaus suolaa 
  • ripaus mustapippuria 
  • ripaus sokeria 
  • noin 2 rkl sitruunamehua 
  • roseepippuria koristeluun

Kuori ja raasta omenat ja selleri. Sekoita mausteet kermaviilin sekaan. Lisää kermaviili raasteen joukkoon. Tarkista maku ja koristele roseepippurilla.

Voit tarjota salaatin heti tai antaa sen maustua jääkaapissa ennen tarjoilua. 


LUUKKU 19: BATAATTILAATIKKO

$
0
0

Bataattilaatikko on joulupöydän nousukas, joka tuo vaihtelua perinteiseen laatikkovalikoimaan.








Bataattilaatikko on viime vuosien aikana lunastanut paikkansa suomalaisten joulupöydissä. Ainakaan itselleni ei tule mieleen toista ruokalajia, joka olisi samanlaisella rytinällä valloittanut joulun perinnepöydät.

Myös einesvalmistajat ovat huomanneet bataatin suosion, ja kauppojen valikoimissa on usean valmistajan bataattilaatikoita. Valmislaatikoiden lisäksi bataattia myydään myös valmissoseena.

Vaikka monissa asioissa pukkaan olemaan sangen konservatiivinen, olen iloinen bataattilaatikon suosiosta. Suuri suosio kielii siitä, ettemme sittenkään ole niin kaavoihin kangistuneita, kuin monesti ajatellaan. Toisaalta se kertoo myös sen tosiasian, että bataattilaatikko on hävyttömän hyvää! Bataatin maku on itsessään makea ja täyteläinen, joten joulumausteiden sijaan maustoin laatikon vain valkosipulilla, suolalla ja muskotinkukalla. Näin bataatin oma maku pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa.

Miten teillä – vaalitaanko joulupöydässänne perinteitä vai antavatko perinteiset laatikot sovussa sijaa myös joulupöydän nousukkaalle?



BATAATTILAATIKKO (kahteen 1,5 litran vetoiseen vuokaan)
  • reilu 2 kiloa bataattia (paino kuorineen, kuorittuna noin 2 kiloa) 
  • 2 valkosipulinkynttä 
  • 4 dl kuohukermaa 
  • suolaa 
  • vajaa ¼  tl muskotinkukkaa tai muskottipähkinää jauhettuna 
  • 3 rkl korppujauhoja 
  • noin 50 g voita

Kuori ja lohko bataatit. Kuori valkosipulinkynnet ja paina ne veitsen lappeella rikki.

Keitä bataattilohkot ja valkosipulinkynnet suolatussa, niukassa vedessä kypsiksi.

Kaada enin keitinvesi pois. Lisää kerma bataattien sekaan ja soseuta hieman jäähtyneet bataatit samettiseksi soseeksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Sitä parempi, mitä samettisempaa soseesta saat!

Mausta seos muskotinkukalla tai -pähkinällä ja lisää tarvittaessa suolaa. 

Kaada sose uunivuokiin (esim. kahteen puolentoista litran vetoiseen alumiinivuokaan). Täytä vuoat vain noin puoleen väliin.

Ripottele päälle korppujauhoja, tee halutessasi lusikalla painojälkiä ja vuole päälle voilastuja.

Paista laatikoita 150-asteisessa uunissa kaksi tuntia. Lopuksi voit nostaa lämpötilaa, mikäli haluat laatikoiden saavan enemmän väriä.

VINKKI: Laatikot voi paistaa hyvissä ajoin etukäteen ja pakastaa tai säilyttää kylmässä. Sulata jäiset laatikot ennen lämmitystä. Lämmitä laatikoita 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.


LUUKKU 20: PIPARIJÄÄDYKE

$
0
0

Piparkakuilla ja konjakilla maustettu jäädyke kruunaa raskaammankin jouluaterian. Jäädykkeen voi valmistaa hyvissä ajoin pakastimeen odottamaan sokerihampaan kolotusta.



Piparijäädyke on yksi joulun suosikkijälkiruoistani. Piparkakuilla ja konjakilla maustetussa jäädykkeessä on tuttuja joulumakuja hieman modernimmassa muodossa.

Piparijäädykkeen voi valmistaa hyvissä ajoin valmiiksi pakastimeen ja joulupyhinä voi keskittyä jälkiruoanvalmistusta keskeisempiin askareisiin. Parhaiten piparijäädyke onnistuu valmiista kaupan piparkakuista, sillä ne ovat yleensä kotitekoisia piparkakkuja mausteisempia, eivätkä ne vety helposti. Vesihauteessa kypsennettyjen keltuaisten ja konjakkihömpsyn takia jäädykkeen rakenteesta tulee pehmeä, eikä se jäädy täysin kovaksi. Näin ollen jäädykettä ei tarvitse ottaa huoneenlämpöön temperoitumaan tai pehmenemään ennen jälkiruokakattausta. Pehmeä koostumus tuo tosin oman haasteensa jäädykkeen kumoamiselle. Jäädyke onkin helpoin valmistaa esimerkiksi alumiiniseen, kelmulla vuorattuun, kakkuvuokaan. Silikonivuoasta pehmeähkö jäädyke on nimittäin yllättävän hankala kumota.

Konjakkitilkasta ei kannata tinkiä, vaikka joulupöydässä olisikin alaikäistä jälkikasvua. Alkoholimäärä on kuitenkin verrattain pieni suhteessa jäädykkeen kokoon. Halutessaan konjakista toki voi kiehauttaa alkoholin pois. Anna konjakin kuitenkin jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen sen lisäämistä jäädykemassaan.



PIPARIJÄÄDYKE(kahdeksalle)
  • 6 keltuaista 
  • 1 ½ dl sokeria 
  • 4 dl vispikermaa 
  • 100 g piparkakkuja murusteltuina
  • ½ dl konjakkia

Murustele piparkakut pieniksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vesihauteessa vaahdoksi. Kun vaahto on kuohkeaa ja jäykähköä, nosta kulho pois vesihauteesta ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on jäähtynyt.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää se keltuaisvaahdon sekaan. Lisää murennetut piparkakut sekä konjakki.

Kaada seos (kelmulla vuorattuun) kakkuvuokaan. Pakasta yön yli tai vähintään 6 tuntia.

Jäädyke ei jäädy täysin kovaksi, joten sitä ei tarvitse nostaa pois pakastimesta pehmenemään ennen syömistä. Kumoa jäädyke lautaselle ja koristele jälkiruoka esimerkiksi tuoreilla viikunoilla ja piparkakuilla.


Viewing all 247 articles
Browse latest View live